Ympäristökasvatus

Pidä Lappi Siistinä ryn perustoimintaan kuuluu ympäristökasvatus, joka on maksutonta palvelua Lapin kouluille. Moni lappilainen lapsi tai nuori saattaakin muistaa kierrätysbingon, lajitteluviestin tai muutaman vuoden takaisen Napapiirin Residuumin kanssa toteutetun Nalle ja kierrätyskamut -päiväkotikiertueen. 

Tällä hetkellä tarjoamme ympäristökasvatusta peruskouluille sekä toiselle asteelle. Valmiita ohjelmakokonaisuuksia meillä on muun muassa:

  • Kierrätys ja lajittelu:

    • Kierrätysbingo, 1-2 oppituntia, kaikille ikäluokille. 

    • Lajitteluviesti, osana rastikierrosta esimerkiksi metsäpäivillä, kaikille ikäluokille. 

  • Kotitalous:

    • Hävikkikokkailua, ruoan ilmastovaikutuksia pelillisesti. 

  • Kestävä kulutus:

    • Vastamainostyöpaja, 1-2 oppituntia, yläkoulu ja lukio. 

    • Kestävää kulutusta pelillisesti, iso tila, kaikille ikäluokille.

 

Ohjelmia räätälöidään aina ryhmän mukaan, isompien oppilaiden kanssa pystytään syventymään myös kiertotalouteen keskusteluissa.

Ympäristökasvatuksen tukemiseen ja kehittämiseen saimme loppuvuonna 2019 LähiTapiola Lapilta 10 000 euron lahjoituksen. Lahjoituksen avulla pyrimme vuoden 2020 aikana käymään kouluvierailulla jokaisessa Lapin kunnassa - ota siis yhteyttä ja vinkkaa naapurikuntaankin! Viime vuoden aikana vierailimme mm. Posiolla, Kolarissa ja Kemissä.

Ympäristökasvatusta tekevät järjestökoordinaattori Sanna Alaruikka sekä projektisuunnittelija Miia Palovaara. Olemme kumpikin opiskelleet kestävää kehitystä Hämeen ammattikorkeakoulussa Forssassa ja viimeisimmästä tiedosta esimerkiksi kiertotalouden osalta pysymme kärryillä seminaarien ja alan julkaisuiden avulla. Kestävä elämäntapa on lähellä molempien sydäntä, Sanna tituleeraa itseään ammattikierrättäjäksi, vaikkakin suorituksessaan epätäydellinen, ja Miian suosikkiaiheita ovat tekstiilien kierrätys ja luonnonkosmetiikka.

Ota yhteyttä:

posti(at)pidalappisiistina.fi

tai

sanna.alaruikka(at)pidalappisiistina.fi

miia.palovaara(at)pidalappisiistina.fi

 

0400 665544

tai

044 7689 145

Pidä Lappi Siistinä ry     Urheilukatu 9-11 a 4     96100 Rovaniemi    

 

Y-tunnus 0676047-3    

 

posti[at]pidalappisiistina.fi    

 

+358 (0)400 66 55 44