Kelmukukkanen näkötornin juurella

Vikaköngäs kohisee ja koppelot juoksevat hangella. On toukokuu, ja aurinko häikäisee taivaalta ja lumesta. Vaattunkivaaraan kiivetessä ei ole tietoakaan korona-ajan retkeilyuutisista – ei ruuhkaa, ei uusia tallattuja polkuja eikä roskia polun varrella. Syynä lienee se, että lunta on jäljellä yli puolimetriä ja tallatun polun vieressä jalka uppoaa hankeen. Lymyävätkö talven roskat hangen alla piilossa?

Kuva: Vikaköngäs toukokuun puolivälissä, ennen veden paisumusta.

Tieto lisää tuskaa, ja tietoisuus luonnon monimuotoisuudesta ja sen uhista tuo ristiriitaisia tunteita mukaan luonnossa liikkumiseen. Ennen niin huoleton askel varvikossa on vaihtunut ajatukseen, tuhoanko tässä jotain? Mummon mettissä kulkiessa, missä muita kulkijoita on kesän aikana vain kourallinen, voi liikkua vapautuneemmin - tästä, mistä minä tallaan, ei välttämättä tallaa pitkään aikaan kukaan muu. Varvut ehtivät palautua. Kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla askeleet tulee valita tarkemmin, kun kulkijoitakin on enemmän. Mitä useampi tallaa polulta pois, sitä varmemmin ympäröivä luonto tallaantuu pilalle. Ja kun polun vieressä on tallattua ja kauempana näyttää nätimmältä, houkuttaa se poistumaan polulta muitakin.

Näköalapaikoilla sen huomaa. Retkeilijät havittelevat sitä täydellistä kuvaa, ja kuvaajien tallaamia polkuja on tasanne täynnä. Ja kun kuvaan ei haluta tallattua maastoa, kuvia varten kuljetaan aina vain pidemmälle.

Kuvat: Vaattunkivaaran näkötornin huipulla näkee kauas ja juurelta voi bongata kelmukukkasia.

Näkötornin huipulla pääsee huokaus – ihastuksesta katsoessa kauas avautuvia maisemia ja toivottomuudesta katseen ennättäessä alas, tornin juurelle. Tornin juurella lepää tupakantumppeja männyn oksien seassa ja kiven kolosta pilkottaa etenkin taukopaikkojen lähellä esiintyvä kelmukukkanen – siis tuorekelmumytty. Alas tullessa on otettava roskapussi esille ja kyykättävä keräilemään, tästä sadosta ei tosin iloitse.

Laavulle päästessä on roskapussille lisää tarvetta – omien eväsroskien lisäksi nuotion ympäriltä löytyy muovin palasia ja lisää tupakantumppeja. Eväinä on tällä retkellä juustoleipiä ja kaurakaakaota, leipä paistuu rapsakaksi nuotiolla. Laavusta löytyy pari edellisten kulkijoiden tekemää makkaratikkua, mutta repusta kulkee lahjaksi saadut teleskooppitikut. Niissä leipä pysyykin tikkua paremmin, eikä oman tikun kanssa tarvitse koronaakaan pelätä. Muistuupa mieleen, kuinka mummon mettän

perinteisen tulistelupaikan läheisyydestä on riivitty kaikki makkaratikuksi kelpaavat vuosien varrella pois - siellä ei enää ilman omaa tikkua makkaroita paistella. Eikä kannata paistella muuallakaan, sillä oksien katkominen elävistä puista ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Kuvat: Kestävä eväsretki. Oman kuksan ja makkaratikun voi ostaa myös Pidä Lappi Siistinä ryn verkkokaupasta ja samalla tukea yhdistyksen toimintaa.

Nautinnollisen retkipäivän itselle ja muille kulkijoille voit taata noudattamalla retkietikettiä:

1. Kunnioita luontoa - älä muuta sitä. Pidä lemmikit kytkettynä.

2. Suosi merkittyjä reittejä ja noudata eri liikkumistapoja koskevia sääntöjä. Tarkista retkikohteesi liikkumisrajoitusalueet ja -ajat.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille. Älä tiskaa tai peseydy suoraan vesistössä. Noudata autiotupien sääntöjä.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille, suosi retkikeitintä. Älä tee tulta metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana.

5. Älä roskaa.

Retkietiketti tarkemmin ohjein: https://www.luontoon.fi/retkietiketti

Viimeisimmät
Arkisto
Avainsanat
Seuraa meitä
  • Instagram Social Icon
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square

Pidä Lappi Siistinä ry     Urheilukatu 9-11 a 4     96100 Rovaniemi    

 

Y-tunnus 0676047-3    

 

posti[at]pidalappisiistina.fi    

 

+358 (0)400 66 55 44