Pidä Lappi Siistinä ry:n vilkas 30-vuotisjuhlavuoden tapahtumakimara

16.10.2017

 

Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon! Olemme järjestäneet seminaarin, talkoilleet Lapissa, kiertäneet lukuisia markkinoita ja messuja, osallistuneet Bioaika-kiertueeseen, sekä Sahanperän Savottaan Pilkkeessä. Oppilaiden kanssa olemme pohtineet kierrättämistä kouluvierailuilla, Metsäpäivillä ja Kasit metsään -viikolla. Otimme osaa Elämys partiotaitojen syys-SM-kilpailun Mitä jää jäljelle-rastille, joka oli huikea kokemus. Kaiken tämän lisäksi olemme juhlistaneet Suomi 100 -juhlavuotta eri tapahtumissa. Vuosi ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään, lisää on luvassa!

 

Olemme kohdanneet lähelle 4000 ihmistä. Yhdessä syntyneissä keskusteluissa turuilla ja toreilla pääsimme siihen lopputulokseen, että yksilönvalinnoilla on merkitystä, vaikka oma teko joskus pieneltä tuntuukin. Pienistä puroista syntyy suuri sivuvirta. Kierrätetään ja eletään yhdessä resurssiviisaasti kiertotaloudessa! Tule keskustelemaan kanssamme askarruttavista aiheista tapahtumissa.

 

Haluamme kutsua teidät seuraaviin tapahtumiin:


 Lions Clubin perinteiset joulumyyjäiset 9.-10.12.2017

 

Joulu ilman jätettä -tapahtuma ja Pidä Lappi Siistinä ry:n 30-vuotisjuhlavuoden näyttelyn avajaiset pääkirjastolla 18.12.2017

 

Tervetuloa!

Seuraa tiedotustamme sosiaalisessa mediassa ja nettisivuillamme.

Väriloistokasta ja innostavaa syksyä kaikille!

Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto
Please reload

Avainsanat
Please reload

Seuraa meitä
  • Instagram Social Icon
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square

Pidä Lappi Siistinä ry     Urheilukatu 9-11 a 4     96100 Rovaniemi    

 

Y-tunnus 0676047-3    

 

posti[at]pidalappisiistina.fi    

 

+358 (0)400 66 55 44