04.09.2012
31.8.2012 Pidä Lappi Siistinä ry esitteli toimintaansa ja jakoi ohjeita kierrätykseen sekä lajitteluun Lapin yliopiston fuksimessuilla. Paikalla oli runsaasti ympäristöasioista ja talkootyöstä kiinnostuneita opiskelijoita, fukseja ja vaihto-oppilaita.
14.9.2012 olimme mukana jo perinteeksi muodostuneessa Levin ympäristöpäivässä Zero Pointissa omalla osastolla klo 10-14.
19.9.2012 klo 12 - 15 esittäydyimme ympäristöpäivässä Domus Arctica –säätiön toimistolla (Ylikorvantie 28A, Rovaniemi). Päivän tarkoitus on aktivoida säätiön opiskelija-asukkaita energiansäästöön ja yleisesti lisätä tietoutta ympäristöasioista, energiasäästöstä, virkistyksestä, jätelajittelusta ja –mahdollisuuksista.
Yhdistys jakoi osastollaan lajitteluohjeita, esitteitä, kyniä ja tarroja. Postituslistallemme liittyvät saivat haalarimerkin ja jäseneksi liittyvät putkihuivin. Lajittelutaitojaan osallistujat saivat testata ekopeliä pelaamalla. Monia osallistujia kiinnosti erityisesti yhdistyksen talkootoiminta, ja viime kesän leirivideomme sai paljon kehuja.
26.-27.9.2012 osallistuimme Pyhä Forum - Kestävän matkailun seminaariin Luontokeskus Naavassa ja Hotelli Pyhätunturissa. Olimme mukana perjantain opastetulla luontokierroksella, jossa pidimme jätehuoltoaiheisen rastin ja jutustelimme osallistujien kanssa yhdistyksen toiminnasta ja talkoista.
29.9.2012 olimme esittelemässä toimintaamme Alakorkalon jäteasemalla Rovaniemellä Napapiirin Residuumin järjestämässä Ekoa arkeen-tapahtumassa. Saimme paljon hyvää palautetta ja myös uusia jäseniä yhdistyksen riveihin. Kiitos kaikille osallistuneille!
Alakorkalon jäteasema palvelee arkiaukiolojen lisäksi kolmena syyslauantaina 29.9., 6.10. ja 13.10. klo 9-14, jolloin sinne voi tuoda veloituksetta alla lueteltuja jätteitä. Nyt kaikki syyssiivoustalkoisiin kotona, mökillä ja puutarhassa! Lue lisää ja tule mukaan!

Ajankohtaista
Kesän ensimmäinen talkooleirimme onnistuneesti takana
Avoimet ovet yhdistyksellämme Maailman ympäristöpäivänä 5.6.2013 Tervetuloa!
Pyhä-Luoston kansallispuiston talkooleiri 9. – 15.6.2013
Talkoillaan yhessä – Oukku puhtaaksi 23.5.!
Haluaako yrityksenne investoida puhtaampaan Lappiin? Nyt tapoja on monia, tutustu!
Tervetuloa Levin ympäristöpäivään 8.5. klo 16 alkaen!
Tule tapaamaan meitä Green Campus -tapahtumaan 25.4. ja 27.-28.4. Rakentajamessuille Rovaniemelle!
Kesän talkooleireille ilmoittautuminen alkaa!
Jätevesiviikkoa vietetään 15.–21.4.2013, tutustu viikon teemoihin!
Tilaa ja ota käyttöösi ilmainen Eko-opas pohjoisen matkailijoille!
Lapin retkeilyreittien roskaantumista kartoitettiin tutkimuksella
Mitä teimme viime vuonna? Tutustu vuosikertomukseen 2012!
Rovaniemen peruskoululaiset Siistiin mäkeen Oukulle hiihtolomalla ti 5.3. ja to 7.3.
Kesän talkooleirit suunnitteilla Pyhälle 9.-15.6. ja Inariin 21.-27.7. Merkkaa jo kalenteriin!